FireBig Oy kasvattaa markkina-asemaansa uusilla yrityskaupoilla Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Kauppojen seurauksena FireBig hallitsee reilua neljännestä Suomen palokatko- ja saumausmarkkinoista. Yhtiön hallitukseen kutsuttu kauppaneuvos Antti Rantalainen tuo mukanaan merkittävää kokemusta hallitustyöskentelystä ja yritysjärjestelyistä.
Suomen suurin paloturvallisuusalan yritys FireBig Oy jatkaa kasvuaan yritysostoin sekä orgaanisesti. Helmi-maaliskuussa 2026 toteutetuilla yrityskaupoilla FireBig osti Turussa toimivan Saumalaakso Oy Länsisuomen sekä Uudellamaalla toimivan Palokatkospecial Oy:n. Palokatkoalan kokonaisliikevaihto Suomessa on noin 80 miljoonaa euroa, mistä tammikuussa 2025 perustettu FireBig hallitsee nyt jo reilua neljännestä. Yrityskauppojen jälkeen FireBig työllistää noin 120 henkilöä.
Saumalaakso Oy Länsisuomi ostettiin Turun, Tampereen ja pääkaupunkiseudun alueella toimivalta Saumalaakso-konsernilta.
Olemme olleet Saumalaakson kanssa hyviä kilpakumppaneita, mikä purkautui nyt yrityskaupan kautta. Nyt pystymme palvelemaan asiakkaita meille siirtyvän henkilökunnan kanssa yhtenä rintamana. Kasvatamme kaupan kautta nopeasti markkinaosuuttamme ja palvelukapasiteettiamme Länsi-Suomessa, FireBig Oy:n toimitusjohtaja Marko Parkkinen kertoo.
FireBig ja sen pitkään alueella toiminut osakkuusyhtiö Turun palokatkomestarit on menestynyt Turun alueella hyvin. Yhtiö on tehnyt urakoita tasaisesti julkisessa rakentamisessa, teollisuudessa sekä asuntorakentamisessa. Saumalaakson kaupan seurauksena FireBig-konsernin Varsinais-Suomen liikevaihto nousee yli kolmeen miljoonaan euroon.
Alueella julkinen rakentaminen, toimistot ja teollisuus vetävät hyvin. Konserniimme siirtyvä osaaminen vahvistaa erityisesti rakennussaumauksen kapasiteettia merkittävästi, Parkkinen jatkaa.
Uusilla osakkailla vahva luottamus tulevaisuuteen
Uudellamaalla FireBig-konserniin ostettu Palokatkospecial Oy on palvellut rakennusalaa palokatkojen kartoituksessa, suunnittelussa ja asennuksissa viiden vuoden ajan. Yhtiön vuotuinen liikevaihto on noin 1,5 miljoonaa euroa. Yhtiön omistajat Mikko Asikainen ja Sami Salenius siirtyvät kaupan seurauksena FireBigin osakkaiksi.
Kävimme neuvotteluita pitkään ja punnitsimme huolellisesti eri vaihtoehtoja. Ilman FireBigiä alalla ei juurikaan ole yritysjärjestelyitä ja tämä mahdollisuus vaikutti siltä, että kannattaa lähteä mukaan. Yhtiön kasvu näyttää erittäin lupaavalta. Tiedämme mihin lähdemme. Tunnemme konsernin muodostaneet yhtiöt jo aikaisemmin ja sovimme porukkaan hyvin. Luottamus tulevaisuuteen on kova ja saamme FireBigistä lisää resursseja kun kasvu lähtee käyntiin, konsernin uusi osakas Mikko Asikainen kertoo.
Hallitukseen lisää strategia- ja yrityskauppaosaamista
Tammikuussa 2025 kahdeksasta paloturvallisuusalan yrityksestä muodostettu valtakunnallinen paloturvallisuuskonserni FireBig Oy kasvattanut liikevaihtoaan noin 10 prosentin vauhtia rakennusalan matalasuhdanteesta huolimatta. Ensimmäisen toimintavuotensa päätteeksi FireBig osti Suomen Paloturva-Center Oy:n osakekannan vuoden vaihteessa.
Kasvun tukemiseksi myös yhtiön hallituksen kokoonpanoa vahvistetaan. Uudeksi hallituksen jäseneksi on 23. maaliskuuta alkaen nimitetty pitkän linjan yrittäjä, oikeustieteen kandidaatti, kauppaneuvos Antti Rantalainen, joka tuo mukanaan merkittävää kokemusta hallitustyöskentelystä ja yritysjärjestelyistä. Rantalainen rakensi urallaan muun muassa Pohjoismaiden suurimman yksityisen tilitoimistoyrityksen Rantalainen Groupin, joka myytiin pääomasijoittajalle 2018.
Marko Parkkinen ja operatiivinen johtaja Jukka Autere ovat olleet pitkään asiakkaitani ja voin todeta, että nyt on hyvä vauhti päällä! Pojat ovat rakentaneet kannattavaa liiketoimintaa ja kasvattaneet yhtiötä kassavirralla. He ovat osoittaneet sellaista toimintakykyä ja ripeää otetta, joka vakuuttaa. Tämä on ehkä yksi näkökulma miksi lähden mielelläni mukaan, Antti Rantalainen kertoo.
Kauppaneuvoksen mukaan markkinajohtajuus helpottaa ostokohteiden hankintaa ja yhtiön markkinaosuudella on edellytykset kasvaa voimakkaasti. Rakentamisen mahdollinen vilkastuminen synnyttää mahdollisuuden nykyisen toiminnan skaalaamiseen orgaanisen kasvun kautta.
Olen toteuttanut urani aikana satoja yrityskauppoja. Omia 150 ja avustanut asiakkaitani noin 200 kaupassa. Kun tavoitteena on kasvaa nopeasti yritysostojen kautta, rahoituksen hankkiminen ei muodostu esteeksi, sillä FireBig on hyvässä kunnossa.
Rantalainen arvioi, että vuositasolla kolmen – neljän yrityksen integrointi konserniin on mahdollista. Hän korostaa fokuksen merkitystä nopean kasvun rinnalla sekä johdon vastuuta suunnan säilyttämisestä.
Palokatkotoimiala koostuu suhteellisen pienistä yrityksistä, mutta niiden tulee olla riittävän hyvässä kunnossa, jotta myös orgaaninen kasvu on mahdollista. Samalla korostuu johdon vastuu suunnan säilyttämisestä. Tulen huolehtimaan siitä, että yritys muistaa fokuksen. Kun yritys kasvaa nopeasti, on muistettava, missä on mestari. Paras tulos syntyy sillä, että pysytään siinä, missä on paras osaaminen, Kauppaneuvos jatkaa.
Luottamus FireBig Oy:n henkilökuntaan on vahva.
Menestyvät yritykset osaavat rakentaa oikeanlaiset verkostot. FireBigin muodostaneet yhtiöt ovat tehneet pitkään laadukasta jälkeä, minkä ansiosta yhtiöllä ja sen työntekijöillä on hyvä maine. Tiedän, että heillä on kyky löytää hyviä kumppaneita, kauppaneuvos painottaa.
Lisätietoja
Marko Parkkinen
Toimitusjohtaja
+358 40 848 2712
marko.parkkinen@firebig.fi
FireBig Turku
Riku Kedonpää
040 774 8848
riku.kedonpaa@firebig.fi